torstai 31. joulukuuta 2015

17. Kuvia Masasta vuoden varrelta

Kohta vaihtuu vuosi. Joulukin on jo mennyt ja Masa sai lahjaksi paljon erilaisia herkkuja. Tähän keräsimme kuvia Maskusta vuonna 2015. Meillä on myös kuvia jota otettiin tänään vähän aika sitten.
Kaksi ekaa kuvaa on otettu tänään.
Kyllä Masa on pieni kun se mahtui ihan pikku lautaselle. ;-D









                                                                      :-D

torstai 1. lokakuuta 2015

16. Masan siskot

Masallahan ei virallisia siskoja ole, mutta meillä oli ennen gerbiilejä joita pidettiin Masan isosiskoina. Heidän nimensä olivat Mämmi, Puna, Riina ja Nöpö. Ja niiden yhteinen lempinimi oli nöönöt. Kaikki ovat jo ikävä kyllä kuolleet, mutta kuvia heistä meillä kyllä on.
Niitä on mahdotonta erottaa toisistaan joten tässä joku.
Tässä kisun ja nöönön yhteiskuva. Kisusta juttua myöhemmin.




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

15. Masa pentuna 2

Meillä on vielä säästössä Masan taaperokuvia joita ette ole nähneet! Nyt on siis aika katsoa vähän niitä! MUUTEN: Masan blogi on täyttänyt vuoden 2.7. joten: Myöhästyneet synttäri onnittelut Masan blogille :-D!

Tämä kuva on hieman väärinpäin, mutta jos käännytte itse voitte nähdä sen paremmin.
Masa siis ei ole aina ollut Masa vaan se oli aluksi Lilli. Muistaakseni se oli vielä tuossa äsköisessä kuvassa Lilli. Eli luulimme sitä tytöksi mutta sitten selvisikin että se oli poika :,D. Onneksi meillä oli mietittynä myös nimi poika kissalle joka oli MASA.
Masa oven päällä.
 Masa kiipesi kerran pentuna oven päälle tuot päivä peittoa pitkin joka oli kuivumassa oven päällä. Me tietenkin huolestuimme kun Masa oli vielä niin pieni mutta hyvinhän se sitten meni.
Voi katsokaa! Sillä on pentu untuvaa!
                          Tässä Masa onkin jo nykyisessä kodissamme. (ylempi kuva)
Että kun on lutuinen!

lauantai 19. syyskuuta 2015

14. Masan kuulumiset ja kuvia

No Masan kuulumisista sen verran että hyvin sillä menee. Perus kissanpäiviä se viettää. Nyt voitte ehdottaa postaus ideoita! Meiltä nääs alkaa ideat loppumaan... Masa pentuna 2 olisi tulossa kuitenkin ihan lähi aikoina tänään tai huomenna. Nyt kuviin joita otin tänään Masasesta.

Masa tahtoi tuttuun tapaansa ulos.
Silkki tassut. Voitte kuitenkin huomata tassukoissa veriläiskiä jotka ovat tulleet metsästys reissulta.
Masa yrittää työntää oven auki tassullaan.
Masa vähän ihmetteli kameraa.
Tämä kuva on jotenkin niin huvittava! Mitä teille tulee tästä mieen? Mulle ehkä mehiläinen, en tiedä miksi.
                                                                         :,-D

tiistai 14. heinäkuuta 2015

13. Masan samankaltaisia kuvia

Katselimme Masan vanhoja kuvia ja huomasimme, että jotkin ovat hyvin saman kaltaisia, vaikka ne ovat otettu eri aikoina. Tässä niitä:
Samankaltainen kuva (alla)
Samankaltainen kuva (alla)
Varmasti yksi Masan lempiasennoista!





samankaltainen kuva ( alla)





Samankaltainen kuva (alla)








Samankaltainen kuva (alla)

Tämä tältä erää Masasen blogista. Moikka! :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

12. Ei aiemmin julkaistuja kuvia Masasta

Meillä ei ole nyt ajankohtaisia kuvia kun Masa pelästyi Tupua ja livahti ulos. Se tulee kyllä takaisin sillä eilenkin se tuli ja silloin se pelästyi enemmän.
Masan naama lähikuvana
Masa
Masa parvekkeella
Masa tahtoo ulos
Moiks!
                                                                     Masa video

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

11. Masan suloinen kori

Masa oppi käyttämään uudestaan koriaan. Hän oli noin vuoden nukkunut muiden sängyissä. Sitten kun korin paikkaa vaihdettiin olohuoneesta meidän makuuhuoneeseen, Masa alkoi taas käyttää suloista koriaan. Tässä muutamia kuvia.





lauantai 21. helmikuuta 2015

10. Masa 4 v. ja kuvia

Masan (ja hänen veljensä) synttärit olivat 22.1.2015 niitä juhlittiin, mutta kuvia niistä ei kukaan muistanut ottaa. Masa sai lahjaksi ruokaa ja vitamiini tabletteja jotka se syö vain liharuoan kanssa, sillä Masa ei niistä oikein pidä.
  Tänään otin myös kuvia Masasesta, joten tässä nyt niitä kuvia.
Nämä ovat niitä vitamiini tabletteja (niissä on etova haju)